Siirry sisältöön

Päästökompensaatio – keino ostaa itsensä vapaaksi?

Ei ole uusi ajatus, että voimme pienentää ympäristövaikutustamme päästökompensaation avulla, ja useimmat meistä ovat törmänneet aiheeseen jossakin yhteydessä. Viime aikoina on kuitenkin kysytty yhä useammin, miten hyvin menetelmä todellisuudessa toimii. Onko se keino ostaa itsensä vapaaksi? Omasta mielestäni meidän kaikkien olisi syytä olla kiitollisia siitä, että päästökompensaation vaikutuksia arvioidaan. Pitäisi olla kaikkien edun mukaista, että toimista on todella hyötyä. Järkeilemme asian seuraavasti.

ENSIN LYHYESTI PÄÄSTÖKOMPENSAATIOSTA
Päästökompensaation ajatuksena on, että yritykset, organisaatiot ja yksityishenkilöt edistävät vapaaehtoisesti projekteja, joilla otetaan talteen yhtä paljon kasvihuonekaasuja kuin itse aiheutamme. 

Kompensaatio voi tarkoittaa myös, että ehkäisemme päästöjen muodostumisen alusta lähtien esimerkiksi korvaamalla hiilivoimalan uusiutuvalla energianlähteellä. Näin tuetaan ja mahdollistetaan projekteja, jotka eivät muutoin olisi olleet taloudellisesti toteuttamiskelpoisia ja joilla voidaan edistää kestävää kehitystä kohteissa, joissa tämä olisi todennäköisesti kestänyt pidempään. 

Koska ilmastokysymys on maailmanlaajuinen aihe, jossa kiinnostavaa on yhteenlaskettu ilmastovaikutuksemme, ei ole oikeastaan merkitystä, missä päin maailmaa päästöt tapahtuvat tai missä niitä estetään tai otetaan talteen. Olemme kaikki samassa veneessä. Toisin sanoen kasvihuonekaasujen sitomisen ei tarvitse tapahtua omassa liiketoiminnassa, jotta ilmastonmuutoksen torjuntaa voisi edistää.

NÄIN TOIMIMME
Tästä vuodesta lähtien me FUCHSilla kompensoimme päästöt, joita emme ole vielä onnistuneet välttämään tuotantoprosessissamme. Kyseessä on maailmanlaajuinen satsaus, joka koskee konsernin kaikkia tuotantoyksikköjä. 

Kohdistamme toimet ensisijaisesti projekteihin, jotka liittyvät uusiutuviin energianlähteisiin. Kaikkien näiden projektien on oltava myös akkreditoituja, mikä tarkoittaa, että niiden hyväksyntä ja valvonta tapahtuvat kansainvälisten sertifiointistandardien (esim. Gold Standard) mukaisesti. Varmistaaksemme, että projekteilla on todellista vaikutusta, riippumattomat valvontaelimet vastaavat kaikkien projektien verifioinnista ja valvonnasta. 

Meille on tärkeää, että päästökompensaatio ei ole vain keino ”ostaa itsemme vapaaksi”. Tärkeimpänä prioriteettinamme on oltava jatkuva työ omien päästöjen vähentämiseksi, ja päästökompensaatio on nähtävä yhtenä keinona pienentää hiilijalanjälkeä samalla, kun työskentelemme oman vaikutuksemme minimoimiseksi. Ajatuksena on, että konsernimme oman CO2-jalanjäljen pienentyessä voimme asteittain vähentää kompensaatiota. 

KATSE KOHTI TÄYSIN CO2-NEUTRAALEJA TUOTTEITA
Me FUCHSilla olemme työskennelleet määrätietoisesti maailmanlaajuisten ilmastokysymysten parissa siitä lähtien, kun kestävyysohjelmamme julistettiin vuonna 2010. Sen jälkeen konsernin CO2-päästöt, jotka aiheutuvat energiankäytöstä tuotettua voiteluainetonnia kohden, ovat pienentyneet noin 30 %. Tämä on tietenkin myönteistä, mutta tiedostamme myös, että matka on vasta alussa ja maaliin on pitkä matka. Pitkällä aikavälillä tavoitteenamme on pystyä tarjoamaan asiakkaille täysin CO2-neutraaleja tuotteita – ei ainoastaan CO2-neutraalisti valmistettuja tuotteita. Tämä edellyttää, että selätämme suuria haasteita yhdessä toimittajiemme kanssa. On kuitenkin hienoa tietää, että suunta on oikea. 

UUSI TUOTANTOLAITOS, JOSSA KESTÄVYYTEEN KIINNITETÄÄN MERKITTÄVÄSTI HUOMIOTA
Otamme suuren askeleen oikeaan suuntaan ympäristövaikutuksemme pienentämiseksi täällä Pohjolassa, kun Tukholman ulkopuolelle rakennettava uusi tuotantolaitos saadaan elokuussa käyttöön. Sen myötä saamme aivan uudenlaiset edellytykset pienentää tuotantomme ympäristövaikutusta.

Rakennukseen tulee muun muassa oma tuotevarasto, minkä ansiosta tuotannon ja välivaraston välisistä kuljetuksista päästään eroon. Työnkulut ja resurssien käyttö tehostuvat. Koko laitos pyörii fossiilittomalla energialla, sillä prosessien sähkötoimiset lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät toimivat vihreällä sähköllä. Tämän takaa Vattenfallin kanssa tehty erillinen sopimus. Itse rakennuksen lämmitys ja jäähdytys tapahtuvat maalämmöllä/-jäähdytyksellä, ja varaus tehdään myös aurinkopaneeleille.

VINKKI MATKAN VARRELLE
Jos minun pitäisi valita yksi neuvo, jota korostaisin päästökompensaatiosta puhuttaessa, sanoisin, että kompensaatiotoimet on nähtävä omaa kestävyystyötä täydentävänä lisänä. Me FUCHSilla pyrimme ajattelemaan seuraavassa järjestyksessä: eliminoi, vähennä ja vasta sitten kompensoi. 

Lisätietoja kestävyystyöstämme saat täältä

Tämäkin saattaa kiinnostaa sinua

Valitse oikea viskositeetti – säästät energiaa, rahaa ja ympäristöä

Työssäni käyn joka vuosi lukuisissa teollisuusyrityksissä eri toimialoilta – ja huomaan, että useimmat niistä käyttävät edelleen vanhan tyyppisiä voiteluaineita, joiden viskositeetti on tarpeettoman korkea. Vain harvat tuntuvat tietävän, että oikea viskositeetti on helpoin tie energiatehokkuuteen. Tiedätkö, miten viskositeetin laita on oman yrityksesi koneissa?

Lue blogiteksti

Jätteet – tulevaisuuden voiteluaineiden uusi ainesosa

Jätteet voivat olla avain entistä älykkäämpään tuotantoon ja vähäisempään ympäristökuormitukseen. Tietyn tyyppisiä jätteitä hyödyntämällä voidaan kehittää uusia voiteluaineiden valmistustapoja, joilla voidaan säästää sekä rahaa että ympäristöä.

Lue artikkeli

Tietoa blogista

”Fiksua voitelua” on FUCHSin yritysblogi. Blogissa annetaan vinkkejä ja hyviä neuvoja voitelusta, joka maksaa itsensä takaisin. Tällä tarkoitamme voitelua, joka helpottaa ja tehostaa käyttöä sekä tuo kustannussäästöjä. Blogin kirjoittajat ovat asiantuntijoita, joilla on runsaasti tietoa ja kokemusta kaikista voiteluun liittyvistä vaatimuksista.

Palveluyhteydenotto
020-7459 660